On ehtoo hämäräinen ja saunat sauhuaa. Ruislintu yksinäinen vain jossain narahtaa. On luona tuvan seinän unikko punainen ja kaukaa tuoksu heinän ui yli peltojen.
Ken kaiken näki-hältä opi, oi maani! [ken] kaikki maat tunsi-häntä ylistää [tahdon]! [Hän hämäränkin oivalsi] yhtä kaikki, [Kätketyn] tiedon kaikesta[taisi], salatun koki, peitetyn [paljasti], Hän tiedon toi tapahtumista ennen paisumusta [vetten], Tien kaukaisen kulki ja uupui ja [nääntyi] ja kaiversi muistokiveen kaiken näkemänsä vaivan. ....................
XVIII GNISTAN: Du tror att det är näktergalen som kvittrar sina kval, men i verkligheten är det rosen som sjunger ut sin gråt. (Fakh al-din Araqi 1213-1289)
III Gnistan I dag, igår, i förrgår och i morgon är alla ett. Vandra bortom tiden i riktning mot ett! När du öppnar dina ögon är du allt, och allt är intet. Du försvinner utan att lämna spår. Föreningen är djupet av allt ditt eget väsen, Vandra, ty sanningen finns inom dig.
My heart has become able to take on all forms, it is a pasture for gazelles, for monks, an abbey. It is a temple for idols and for whoever circumambulates it, the Kaaba. It is the tablets of Torah and also the leaves of the Koran! I believe in the religion of Love, whatever direction its caravans may take. For Love is my religion and my faith. (Ibin Arabi 1165-1240)
"saip´ on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho,josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi. Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä- Latvan täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta."
----------------
"Kenpä siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen; kenpä siitä latvan taittoi, se taittoi ikuisen onnen; kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen."
La Chimera(Unikuva)
En tiedä, kalliomaillako lienen
kalpeat kasvosi nähnyt,
vai olitko tuntematon
kaukaisuuksien hymy,
norsunluu-otsin kumartuva
Giocondan nuori sisar.-
oi menneiden keväiden
myytillisen kalpea valtiatar,
oi kuningatar, nuori kuningatar: tuntemattoman runosi tähden, joka on hekumaa ja tuskaa, runon, joka on veripiirroin merkitty huultesi kaareen, laulava,kalvas tyttö, sinä sävelten kuningatar-
kumartuvan neitsytpääsi tähden
öinen runoilija minä
tarkkasin tähtien viriä taivaan ulapalla-
suloisen mysteeriosi tähden, vaiteliaan ilmestyksesi tähden.
En tiedä,oliko hiusten vaalea liekinkuulto kasvojen kalpeuden sukua, vai oliko suloista usvaa kaikki, suloista sydämeni tuskaa, öisten kasvojen hymyä:
katselen valkeita vuoria, mykkiä lähteitä tuulten ja liikkumattomuutta taivaan äärten ja vaellusta tulvivain, itkeväin virtain ja ihmistyön varjoja, kylmien kukkulain yllä, ja vieläkin etäisten, armaiden taivasten kiitäviä kirkkaita, varjoja katson ja vieläkin kuiskaan nimesi: unikuva.
(Dino Campana)